Valokuvaaja Pertti Pitkäsen arkistoista syntynyt valokuvanäyttely esittelee 1970-luvun joukkotapahtumia.

Punavankimuistomerkin paljastus Lahdessa 28.5.1978, kuva: Pertti Pitkänen

Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 4.6.–29.8.2021 nähty Punaisia lippuja -näyttely esitteli 1970-luvun suurten työväen joukkotapahtumia valokuvin. Näyttely siirrettiin sittemmin osaksi Werstas-museon pysyviä kokoelmia.

Näyttelyn kokosi kuva-arkistoistaan valokuvaaja Pertti Pitkänen, joka on tehnyt työuransa pitkälti työväenliikkeen ja aikuiskoulutuksen parissa. Jäätyään eläkkeelle kesällä 2014 hän aloitti ”kuvallisen elämäkerran” kirjoittamisen. Hänen arkistoistaan löytyy noin 1 600 negatiivia, joista hän kokosi muun muassa 1970-luvun alun innostuksen inspiroiman kokonaisuuden Street Photographs 1975–2000, josta osia julkaistiin Kamera-lehdessä 7/2018.

”Samassa yhteydessä kävi ilmi, että huomattava osa katukuva-aineistosta on peräisin erilaisista työväen tapahtumista, vappumielenosoituksista ja lakkokulkueista. Kokonaisuus osoittautui niin selkeäksi ja yhtenäiseksi, että jätin sen suurimmaksi osaksi erilleen jotain muuta esitystapaa ajatellen”, Pitkänen kertoo.

Työväenmuseo Werstaalla innostuttiin aiheeseen liittyvästä näyttelystä. Museo antoi näyttelytilat käyttöön ja vastasi näyttelyyn liittyvistä käytännön järjestelyistä – Pitkänen vastasi kuvien valmistuksesta ja kehystyksestä sekä näyttelyn pystytyksestä. Rahoitusta tarvittiin printtien valmistukseen ja kehystykseen.

Näyttelyn näki kaikkiaan 12 593 museokävijää. Pitkänen on myös siirtänyt luovutussopimuksella useita satoja näyttelyn aihepiirin kuvia Työväenmuseo Werstaan haltuun digitaalisessa muodossa, sillä kaikkea ei nähty yhdessä näyttelyssä.

”Voisi ajatella, että valokuvat työväen suurista joukkoesiintymisistä muistuttavat näyttelyn kävijöitä työväestön solidaarisuuden ja yhteistyön tarpeellisuudesta myös nykyaikana”, Pitkänen pohtii.

Punaisia lippuja -näyttelyn jälkeen Pitkänen on koonnut samaan tapaan 32 vedoksen ja 45 digitaalisesti esitettävän valokuvan näyttelyn varusmiesaikaisista valokuvistaan. Näyttely avattiin toukokuussa 2022 Ilmatorjuntamuseossa otsikolla Sotilaselämää. Näyttely jää myös osaksi museon pysyviä kokoelmia.

Riihi säätiö on tukenut näyttelyä.

Lue lisää:

Työväenmuseo Werstaan näyttelysivut

Pertti Pitkäsen verkkosivut

Tietokirja kuvaa sisällissodan tapahtumia Pyhtäällä 1918, missä viimeiset punaiset antautuivat.

Teos Pyhtää sisällissodassa kertoo sisällissodan tapahtumista Pyhtäällä Kymenlaaksossa vuosina 1917–1918. Pyhtään tapahtumat sisällissodassa olivat merkittäviä ja menetykset tuntuvia. Vaikka sota periaatteessa päättyi Pyhtäällä, ei tapahtumista ole aiemmin tehty kattavaa tutkimusta.

Vuonna 2020 julkaistu lähes 400-sivuinen tietokirja kertoo Pyhtään tapahtumista vuodesta 1917 lähtien koko sisällissotakevään ajan, aina sodan jälkiselvittelyihin asti. Mukana on myös henkilökuvia sekä punaisten että valkoisten puolella olleista pyhtääläisistä.

”Kirjan taustatutkimus- ja kirjoitustyö oli varsin mittava, ja saamastani avustuksesta olikin suuri ja tärkeä apu kirjan kirjoitusvaiheessa. Sen avulla pystyin antamaan kirjaprojektille sen tarvitsemaa aikaa. Ilman avustusta kirjoitustyö olisi omien töiden ohella ollut erittäin haastavaa”, kertoo pyhtääläissyntyinen tietokirjailija, yrittäjä Sanna Lönnfors, innokas paikallishistorian harrastaja, joka asuu monen ulkomaanvuoden jälkeen Kotkassa.

Sodan viimeinen rintama oli Ahvenkoskella

Pienen tehdaspaikkakunnan miehiä lähti rintamalle taistelemaan niin punaisten kuin valkoisten puolelle, ja kotipaikkakunnalle jääneet punaiset herättivät pelkoa takavarikoinneillaan ja vangitsemisillaan. Moni valkoiseksi luokiteltu päätyi kuulusteltavaksi Kouvolaan ja jäi sille tielleen, ja vielä useampi pakeni punaisia metsiin ja saaristoon. Sodan aikana maaliskuussa perustettiin Pyhtäälle punainen naiskaarti.

Saksalaiset nousivat maihin Loviisassa, marssivat Pyhtään läpi huhtikuussa ja perääntyivät sitten uudelleen Pyhtään läpi tultuaan torjutuksi Kyminlinnassa. Sisällissodan viimeinen rintama muodostui Pyhtään Ahvenkoskelle, missä viimeiset punaiset antautuivat toukokuussa 1918. Sadat pyhtääläiset päätyivät punavankileireille, joilta monet eivät koskaan palanneet. Sodan päätyttyä perustettiin Pyhtäälle suojeluskunta.

”Kirja on löytänyt yleisönsä – saan edelleen palautetta ja yhteydenottoja siihen liittyen”, Lönnfors kertoo. Häneltä on sittemmin ilmestynyt teos Israelin auringon palasia (Reuna, 2021). Tällä hetkellä hän kirjoittaa jääkärieverstiluutnantti Bertel Mårtensonin (1893-1945) elämäkertaa.

”Suunnittelen myös vuoteen 1918 sijoittuvaa romaania, jonka kirjoittaminen ei onnistuisi ilman apurahan turvin aikanaan tekemääni taustatutkimustyötä. Näin aiemmin muuhun tarkoitukseen saadusta avustuksesta voi olla vielä myöhemminkin ennalta arvaamattomia hyötyä”, Lönnfors kertoo.

Pyhtää sisällissodassa, kirjoittaja Sanna Lönnfors (Reuna, 2020). Riihi säätiö on tukenut julkaisua.

Tietoteos kuvaa Venäjän Karjalassa tehtyä solidaarisuustyötä vuosien 1996–2018 aikana.

Solidaarisuustyötä rajan kahta puolta on tietoteos, joka kuvaa Joensuun Työväenyhdistyksen Karjala-jaoston ja Karjalan Avun toimintaa Venäjän Karjalassa vuosina 1996–2018.

Tuona aikana vapaaehtoistoimijat korjasivat muun muassa Lahdenpohjan Lankjärven koulun ja Helylän vahustentalon Sortavalassa sekä remontoivat Sortavalan keskustan vanhasta talosta naisten ja lasten turvakodin.

Talkootoimintaan osallistui yli 30 henkilöä useamman viikon ajan Venäjän Karjalassa kuuden vuoden aikana, ja kohteisiin tutustui 220 henkilöä turisteina ja asiantuntijoina. Yhteistyökumppaneina Venäjän Karjalan puolelta olivat kunnallisen itsehallinnon piirit, kaupunkipiirit, sekä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat laitokset.

Hankkeiden aikana hankeorganisaatiot ja hanketyöntekijät tutustuivat laajalti Venäjän Karjalaan, sen hallintoon ja sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä koulutukseen. Yhteistyön kautta syntyi monien kymmenien henkilöiden ystävyysverkostot, ja yhteydenpito on jatkunut näihin päiviin saakka. Niin Venäjän Karjalan hankeammattilaiset kuin Suomen vastaavat henkilöt kouluttautuivat Suomessa ja tutustuivat pohjoismaisiin ja eurooppalaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

”Hankkeet päättyivät vuonna 2020, sillä Venäjän hallinto ei katsonut tarvitsevansa humanitaarista apua maaperälleen. Venäjän kieltäydyttyä vastaanottamasta humanitaarista apua merkitsi se virallisen yhteistyön päättymistä. Yksittäiset henkilöt pitävät yhteyttä, mutta sitä ei enää tapahdu hankeorganisaatioiden puitteissa”, kertoo yksi kirjan kirjoittajista, SDP:n pitkäaikainen piirisihteeri Matti Mikkonen.

Lahjoitustavaran keruu maanlaajuista

Alun perin Joensuun Työväenyhdistyksen Karjala-jaosto toimitti humanitaarista apua Karjalaan. Koska avun toimittaminen oli monimutkainen prosessi ja erityisesti Venäjän rajanylitys- ja tullimääräykset olivat byrokraattisia, yhdistyksen aloitteesta perustettiin Karjalan Apu vuonna 1998, jolle toiminta siirtyi vuoden 1999 alusta alkaen.

Karjalan Avulla oli Joensuussa avustusvaatteiden, rakennustarvikkeiden ja kalusteiden lajittelijoina työllistettyjä vuosittain jopa 40 henkilöä. Vientitavaraa keräsivät ensi alkuun pohjoiskarjalaiset henkilöt, kunnat, yritykset ja eri yhteisöt. Lahjoitustavaroiden keruualue oli lopulta koko Suomi, ja tavaraa saapui rekkakuormittain Joensuuhun lajiteltavaksi.

Karjala-toimintaa rahoitettiin Suomen ulkoministeriön kuudella eri hankerahoituksella, paikallisilla keräyksillä ja Karjalan Avun omalla omavastuurahoituksella, Joensuun Työväenyhdistyksen rahoituksen ohella.

Yhdistyksen kumppaneina yhteistyöhankkeissa olivat Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö (nykyisin Solidaarisuus), Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto, Ensi- ja turvakotien liitto, Demarinaiset, Työväen Sivistysliitto ja TSL:n Joensuun Seudun Opintojärjestö, Karjalan Apu ja Demarinuoret.

Solidaarisuustyötä rajan kahta puolta: Joensuun Työväenyhdistyksen Karjala-jaosto ja Karjalan Apu Venäjän Karjalassa vuosina 1996–2018. Laakkonen, Anna, Mikkonen, Matti, Walling, Marja (toim.). Kirjan ovat julkaisseet Joensuun Työväenyhdistyksen Karjala-jaosto ja Karjalan Apu vuonna 2019.

Riihi säätiö on tukenut julkaisua.

Kuva: Joensuun Demarinuoret

Teatteriharrastus tarjoaa nuorille ohjattua tekemistä näytelmäkirjallisuuden ja esittävän taiteen parissa.

13–19 -vuotiaille nuorille suunnattu Nuori Näyttämö -hanke on kutsunut ja ohjannut nuoria teatterin pariin jo vuodesta 2013 alkaen. Hankkeen kolmas tuotantokausi 2019–21 juurrutti Nuoren Näyttämön merkittäväksi osaksi nuorten teatterikasvatusta, yhteistyössä useiden ammatti-teattereiden ja alan ammattilaisten kanssa ympäri Suomea.

Nuori Näyttämö on Työväen Näyttämöiden liiton valtakunnallinen kärkihanke, joka osaltaan kehittää suomalaista teatteritaidetta ja edistää sen vaikuttavuutta ja saavutettavuutta. Tavoitteena on tarjota nuorille teatterinharrastajille mahdollisuus vahvistaa omaa osaamistaan tai aloittaa teatteriharrastus. Toiminta on kaikille avointa.

Nuoret työstävät ammattilaisten ohjaamina esityksiä maan eturivin näytelmäkirjailijoiden heille kirjoittamista näytelmistä. Mukana oleville ammattiteattereille hanke tarjoaa yhteistyömallin nuorten kanssa sekä keinon tavoittaa nuoret niin tekijöinä kuin yleisönä. Samalla syntyy uusia, tasokkaita näytelmiä nuorten esitettäväksi tai katsottavaksi.

Toimintaan osallistui viime kaudella kaikkiaan 750 nuorta teatteriharrastajaa ohjaajineen, peräti 36 nuorten ryhmää, sekä kuusi ammattiteatteria ympäri maan. Mukana olivat Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri, Kouvolan Teatteri, Lahden kaupunginteatteri, Turun kaupunginteatteri ja Kokkolan kaupunginteatteri. Niiden lisäksi useat muut teatterit ovat ilmaisseet kiinnostuksensa yhteistyöhön.

Rajoitukset tuottivat kekseliäitä ratkaisuja

Koronarajoituksista johtuen nuoret eivät voineet kokoontua harjoittelemaan esityksiä, mutta he toteuttivat etäyhteyksien varassa tallenteita yksittäisistä kohtauksista, ääniteoksia, lukudraamoja ja videotaideteoksia.

”Näinä aikoina on ollut entistä tärkeämpää pystyä tarjoamaan nuorille toimintaa, jossa he voivat kohdata toisiaan ja päästä samalla irti päivänpolttavista aiheista. Toiminta on tarjonnut nuorille uusia avauksia ja uutta näkökulmaa. Innostavassa yhteishengessä on työstetty sekä kirjallista että fyysistä harjoitetta”, kertoo päättyneellä kaudella tuottajana toiminut Hinriikka Lindqvist.

Nuorten työstämät esitykset ja muut näytelmien pohjalta tehdyt taideteokset nähtiin eri puolilla Suomea keväällä 2021 järjestetyillä festivaaleilla. Esitysten toteutusmuodot vaihtelivat näyttämölle tehdyistä teatteriesityksistä musiikkivideoihin, lavataltioinneista lyhytelokuviin. Pandemiarajoituksista johtuen monet ryhmät loivat esityksensä kekseliäinä digiratkaisuina. Päätösfoorumi pidettiin Kansallisteatterissa elokuussa 2021.

Nuori Näyttämö -hankkeessa on kaiken kaikkiaan ollut mukana yhteensä 1 800 nuorta, 90 nuorten ryhmää, 16 ammattiteatteria ja kymmenen suomalaista näytelmäkirjailijaa. Katsojia on ollut reilusti yli 20 000. Toiminnan tavoitteena on olla vuoden 2022 alusta osa suomalaista teatterirakennetta opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana. Toistaiseksi hanke on toteutettu merkittäviltä osin yksityisten säätiöiden tuella.

Riihi säätiö on tukenut hanketta.

Lisätietoa:

Nuori Näyttämö

Seuraa Nuoren Näyttämön toimintaa Instagramissa: @nuorinayttamo

Mistä puhumme, kun puhumme oikeudenmukaisuudesta? Mitä oikeudenmukaisuus tarkoittaa tänä päivänä ja miten se on eri aikoina koettu?

Yleisradiolle toteutettu Oikeudenmukaisuuden historia -ohjelmasarja selvittää, miten oikeudenmukaisuus on suomalaisessa yhteiskunnassa määrittynyt ja kuinka se on aikojen saatossa koettu. Oikeudenmukaisuuden kehitystä tarkastellaan modernin kansakunnan kontekstissa, 1800-luvun lopusta tähän päivään.

Sarja lähtee liikkeelle ajatuksesta, että oikeudenmukaisuudesta on tullut ongelma: aihe on tällä hetkellä kaikkialla esillä, mutta sitä ei osata määritellä. Se on jotakin jaettua, ja kuitenkin samalla yksityisesti koettua.

Ohjelman tavoitteena on tarjota oikeudenmukaisuuden kehitykseen historiallista perspektiiviä luomalla katsaus siihen, miten yhteiskunnallinen keskustelu ja arvopohja ovat muuttuneet aikojen saatossa.

Sarjan on ideoinut ja toimittanut muusikko ja historioitsija Matti Johannes Koivu yhteistyössä filosofian tohtori Hannu Linkolan ja äänisuunnittelija Eetu Pylkkäsen kanssa.

”Tässä ajassa käydään paljon keskustelua oikeudenmukaisuudesta, ja jakolinjat lisääntyvät jatkuvasti. Meidän pitäisi tunnistaa jatkuvasti erilaisia oikeudenmukaisuuksia ja ymmärtää toistemme käsitystä siitä eli keskustelu oikeudenmukaisuudesta on käynyt vaikeaksi”, Koivu kertoo ohjelman idean taustasta.

Tavoitteena yhteinen ymmärrys

Koivua huolettaa, että sosiaalisen median hallitsemassa ajassa myös keskustelu oikeudenmukaisuudesta kärjistyy.

Sarjassa pohditaan, kuinka oikeudenmukaisuus motivoi kansalaisyhteiskunnan toimintaa tässä ajassa sekä miten nykyajassa voisi syntyä yhteiskunnallinen identiteetti, joka perustuu jaettuun käsitykseen oikeudenmukaisuudesta.

”Se, että meillä on instituutio, yhteiskunta, joka takaa, että asiat tapahtuvat aina oikeudenmukaisesti, ei yksin riitä. Meidän pitää jatkuvasti vahtia ja päivittää, että suunta on oikea. Toivottavasti ohjelmasarja voi osaltaan lisätä ymmärrystä siitä, millaisia kysymyksiä meillä on tänäkin päivänä ratkottavana”, Koivu toteaa.

Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sarjassa neljän teeman kautta: arjen, luokkayhteiskunnan, ympäristön sekä oikeudenmukaisuuden laajenevan käsitteen näkökulmasta. Teemojen kautta tuodaan esiin oikeudenmukaisuuskäsityksen yhteiskunnallisia murroskohtia.

Ohjelma haastaa kuulijaa ajattelemaan itse.

Riihi säätiö on tukenut sarjan toteuttamista.

Oikeudenmukaisuuden historia -ohjelmasarja on kuunneltavissa YLE Areenassa.